Lappee – Jukola 18.6.2016

Jänteen Venlat ja Jukolan Jussit olivat mukana myrskyisässä säässä käydyissä viesteissä. Venlat aloitti suunnistuksen klo 14. Lähdössä oli sateiseen ja kuraiseen kisaan 1391 joukkuetta. Venlojen edellisen vuoden 1119 sijoitus parani mukavasti, joukkue sai loppu sijoituksen 942. Eri osuuksilla oli vaativia rastipisteitä ja aivan kärkipään joukkueillekkin tuli ns. pummeja. Ratamestarin tekemät hajonnat tiheikköisille alueille oli haasteellisia..

Jänteen Venlat juoksi joukkueella:

1. 0s. Tiina Koponen aika 1.21.10. 2. os. Mari Kainulainen 1.21.12 3.0s. Terhi Kirjavainen 1.35.16 ja Ankkurina pisimmän 4:n osuuden Jenna Kuivalainen 1.53.37. Sijoitus haastavissa olosuhteissa on pienelle seuralle hyvä.


Jukolan Jussit aloitti sitten urakkansa klo 23. Ilta hämärtyi suhteellisen pimeäksi ja sade piiskasi lähtökarsinassa odottavia. Siinähän sitä kuravellissä sitten keskittyneenä odoteltiin lähtöä. Lähtölaukauksen tapahduttua alkoi sitten matkan eteneminen. Tuntui kuin Päijänteen ympäriajo olisi alkanut. Kuraa lensi ja miestä oli pitkänä letkana tavoittelemassa hyviä sijoituksia. Jussit paransi sijoitustaan sijalta 611 lopputulokseen 559. Joukkueen kokoonpanoon tuli muutos yllättävän sairastumisen johdosta viime hetkillä. Ensi depyyttinsä jukolassa osuudella 4 suoritti varamiehenä Reima Ovaskainen ja hyvin rastit löytyivät haastavissa maisemissa. Erin omaisiin osuus-sijoituksiin ylsivät Osmo Nevalainen ollen osuutensa 398 s, 3.osuuden Matti Roininen 473 s ja 5.0s Risto Kuivalainen 497 s.

Osuuksilla juoksijat ja ajat. 1. Lassi Kirjavainen 1.37.02, 2. Kimmo Väyrynen 2.02.14, 3. Matti Roininen 2.55.51, 4. Reima Ovaskainen 1.43.00, 5. Risto Kuivalainen 1.21.11, 6. Osmo Nevalainen 1.44.39 ja ankkuriosuus joka oli yli 16 km Ville ovaskainen 2.36.55


Joukkueen sijoitus oli erin omainen, sillä mukana oli kaikkiaan 1717 joukkuetta. Keliolosuhteet ei lannistanut suunnistajia jotka on tottuneet kehnoihin keleihin. Onhan kyse metsässä tapahtuvasta nautiskelusta satoi tai paistoi. Suunnistajan saadessa kartan kouraansa keskittyy vain sen tulkitsemiseen parhaan taitonsa mukaan.


Nyt alkaa keskittyminen v.2017 Joensuun Enossa tulevaan viesteihin. Lähialueella tapahtuvaan suunnistukseen valmistaudutaan jo ennakkoon. Toiveena on saada vähintään kaksi joukkuetta niin Venloihin kuin myös Jukolaan. Siispä ahkerasti rasteille joita Juuan Jänne tarjoaa koko kesän ajan.

Onnittelut ja kiitokset kaikille mukana olleille, osallistuitte ikimuistoiseen suunnistustapahtumaan jälleen kerran.


Lassi Kirjavainen